Muistelen mennyttä aikaa. Olen tullut varmaan vanhaksi! Nyt, kun olen 38, tuntuu erikoiselta, että olen ollut parikymppinen. En muista paljoa enää tuon ajan yksityiskohtia. Tai vaikka menisin vain 3 vuotta taaksepäin - aikaan, jolloin neuloin nämä sukat.En muista elämän pieniä hetkiä, joitain asioita vain pääpiirteittäin. Ne kaikki käsityöt mitä on tullut tehtyä - en muista enää, jos ei ole kuvia.
Mietin muutosta. Pikku hiljaa ihmisestä tulee toinen. Elämä on alituista luopumista ja uuden vastaanottamista. Sukat, jotka hohtavat kuvassa uutena, kuluivat puhki kovassa käytössä ja parsiminenkaan ei auttanut loputtomiin.
Mutta neuloisimmeko edes alituiseen sukkia, jos sukat eivät ylipäätään kuluisi ollenkaan!
Uusien lankojen hankkiminen ja uusien projektien aloittaminen on hauskaa. Ja aina on oppinut jotain edellisistä. Silti kaipaan mennyttäkin.
Neulomisessa on kuitenkin se upea asia, että vaikka sukat eivät säily loputtomiin, mallit ja ohjeet säilyvät kauaskin tulevaisuuteen. Kun joku neuloo samat sukat uudelleen, se on vähän kuin siirtäisi liekin kynttilästä toiseen.
Olen viime aikoina neulonut erityisesti Elizabeth Zimmermanin malleja. Hänen ideansa ja ajatuksensa neulomisesta ovat jatkaneet elämäänsä hänen kuoltuakin. Itse asiassa surullista on vain se, että hän itse ei ole asiaa todistamassa ja nauttimassa uudesta neulontainnostuksesta. Kunhan saan näitä projektejani enemmän valmiiksi, laitan kuvia!
2 kommenttia:
Ihanan komeita ja suloisia sukkia:)
Aika ihania kommentteja sinulla - olen itse aika lailla nuorempi sinua, mutta samoja ajatuksia pyörii mielessä... Olipa kiva, että törmäsin Blogiisi!
Lähetä kommentti