kesäkuuta 25, 2008

Yhteisneulonnasta


Ostin pitkästä aikaa neulekirjan. Se on Larissa Brownin ja hänen miehensä Martin John Brownin kirjoittama Knitalong - Celebrating the Tradition of Knitting Together.

En siksi, että tässä olisi jotain elämää suurempia ohjeita. Neulemallit on jopa raivostuttavan yksinkertaisia. Ostin kirjan siksi, että se on dokumentaatio neulontamaailman keskeisestä ilmiöstä, yhdessäneulomisesta. Neulonnassa kun on kyse sekä yhteisöllisyydestä että yksin viihtymisestä, eikä toinen poissulje toista.

Minusta on ihana käpertyä välillä maailmaan, jossa on neule, minä ja televisio. Parhaimmillaan nämä kolme tekijää ovat tasapainossa. Jos televisio-ohjelma on huono, neulemallin on paras olla mielenkiintoinen. Jos neule on tylsässä vaiheessa, televisio-ohjelma voi taas olla mitä parhain, esim. nyt kesällä "Kyllä Jeeves hoitaa", vaatii tarkkaavaisuutta ja yksinkertaista neuletta. Vastaava pätee myös ajatusten runsauteen.

Miten tämä liittyy yhdessäneulomiseen? Tuossa käpertyneisyyden kliimaksissa on kuin onkin myös sosiaaliset ulottuvuudet. Neulon jotain, jota sadat ihmiset ympäri maailmaa neulovat parhaillaan. Kun neule etenee, ihailemme toistemme tuloksia jakamalla kuvia ja tarinoita keskenämme. Minusta on mukavaa myös väliin nähdä ihan oikeasti muita neulojia. Mutta kun maailma myrskyää tai aikataulut menevät sekaisin, on lohduttavaa, että yksinkin voi neuloa yhdessä.



Kirjan malleista olen neulonut jo aika monta, vaikka periaatteessa vastustan tällaisia neulemalleja, jotka ovat niin mitättömiä, että ovat juuri ja juuri olemassa. Minulla oli varastossa lammasmarkkinoilta ostettua suomenlampaan villaa. Neuloin siitä kirjan Socks 101 -sukat. Meathead Hat -hatun neuloin Colinette Point Five -langasta. Lisäksi olen neuloa rykäissyt vielä Pinwheel Baby Blanketin Debbie Bliss Baby Cashmerino jämäkeristä.


Ullablogissa kysyttiin: Millainen neuleassistentti sinulta löytyy? Nuorin koirani Cosmo on kova purkamaan lankakeriä ja tutkimaan niin keskeneräisiä kuin valmiitakin neuleita. Cosmon mielestä suomenlampaan villan haju on tosi jees ja se alkoikin hieromaan itseään sukkia vasten. Meathead Hat kiinnosti vain noin sekunnin.

Lopuksi kuva Pinwheel Baby Blanketistä. Siitä tulee mieleen minulle kimalainen tämän kesän pionissa. Pinweel Baby Blanket on saatavilla myös ilmaisohjeena. Hyvin helppo neuloa ja hyvin addiktiivinen, joten suosittelen!

Jos Knitalong-kirja kiinnostaa, niin kuuntele Craftsanity-podcast, jossa on haastateltu kirjoittajapariskuntaa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko tuo se, jossa on mm. (neulottu ja) huovutettu linnunpesä? Taitaisi minulta jäädä kaupan hyllyyn.

Makepeace75 kirjoitti...

Hyvin samanlaisia ajatuksia täällä päässä. :o) Neulemiiteissä en ole (vielä) käynyt, mutta muuten. Olen jopa ollut kahteen kertaan kantaa tuon kirjan kassalle, mutta peruuttanut viime hetkessä. Vaikka mallit ovat todella simppeleitä, kirjassa on se vaikeastimääriteltävä "jokin". :o) Ja Jeeveskin kuuluu suosikkeihini. :D

Iiris lähettää kissaneidintuoksuisia terkkuja Cosmolle. :o) Voin kuvitella, kuinka sukat ovat sen mielestä vastustamattomat.

Päivi Eerola kirjoitti...

Kiitos kommenteista ja Cosmo kiittää myöskin!

Anonyymi kirjoitti...

Pitipäs sattua kun neuleblogeja selailin, yhtäkkiä huomaan beaglen. Mitä kuka? Cosmolle rapsutukset :)