heinäkuuta 05, 2008

Lankavarastonhallinta



Olen neulonut kuluneen vuoden aikana paljon, mutta hankkinut varsin vähän uutta lankaa. Lankavarastoni voi tästä huolimatta edelleen paksusti.

Paksuus tarkoittaa:
a) Lankaa on ollut ja on edelleen paljon.
b) Paksut langat jäävät neulomatta. DK-lankoja paksummat (tiheys alle 22 silmukkaa 10 cm:llä) on minulle jo kamalan paksuja.

Nämä sukkaparit olen neulonut DK-lankojen jämistä. En ole katsonut jalkapallon EM-kisoja, mutta sukissa on silti vaikutteita ruohokentiltä.

Jämälankaneulonta vaatii kekseliäisyyttä, mutta on jotenkin hirveän tyydyttävää saada jämälangat hyötykäyttöön. Lisäksi jämälankaprojektit ikäänkuin oikeuttavat uuden langan ostamisen.


Kävimme autoilemassa Pirkanmaan suunnalla ja poikkesimme Hämeenlinnaan. Minulla oli ylhäällä Villa Mokan osoite ja sinne siis! Olipa ihania sukkalankoja! Ostin kolme vyyhtiä, kaikki eri sävyjä. Sormet syyhyävät päästä näistä neulomaan!

Pyrinkin jatkossa hankkimaan lankavarastooni tällaisia ohuita luonnonkuitulankoja, joiden menekki on taattu. Ohuiden sukkalankojen lisäksi minulla on muitakin suosikkeja.

Debbie Blissin Baby Cashmerino on ehkä suurin suosikkini. Se on pehmeää, kestävää ja sopivan paksuista melkein mihin tahansa. Noro Kureyon ja Noro Silk Garden ovat ihanasti värjättyjä ja niissä on juuri sellainen rustiikkinen tunnelma, jota käsinneuloja kaipaa. Vuorelman Satakieli on kirjoneuleisiin ehdoton monine sävyineen ja sitä voi yhdistää virolaisiin villalankoihin, jolloin värikirjo laajenee entisestään.

Kuten tästä blogista ja suosikkilangoistanikin voi päätellä, neulon paljon asusteita ja pieniä neuleita ja hieman vähemmän puseroita ja isompia projekteja. Aina on kuitenkin myös jotain isompaa tekeillä, kaikki neulontaprojektini on nähtävillä Ravelryssä (käyttäjätunnus: paivi) ja Flickr:ssä, jossa on kuvia myös muista harrastuksistani.

4 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

Varsinkin noissa isommissa sukissa on "sitä jotain"! Tosi kivat perussukat.

"Ukkonen" on todella kaunis sävy, sellainen sopivan rauhallinen vaikka onkin sävyvärjätty.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kuulla suosikkilankojasi. Tuota Debbie Blissiä vaan ihmettelen. Itse tein siitä pojalle pipon, joka oli kyllä ihanan pehmeä, mutta nyppyyntyi pian tosi pahasti. Joten en kyllä sitä kestäväksi sanoisi.

Siljuska kirjoitti...

Nyt, kun sain oman blogini perustettua ja loma alkoi, niin uskaltauduin lähteä katselemaan, että millaisia muiden blogit ovat ja mitä niistä löytyy.

Tuota Villamokkien lankaa olenkin netissä katsellut ja vähän muitakin. Vaikka olen neulonut paljon pitsihuiveja ja olen ostellut niitä varten lankoja ympäri maailman, niin oikeastaan vasta viime aikoina olen havahtunut, että sukkiinkin voisi käyttää jotain muuta kuin Novitaa. :) Sinänsä hassua, että en edes Novitan langoista pidä. No, toisaalta, niitä on helppo kaapata marketista mukaansa. Mutta, oli mukava lueskella sun kommentteja noista langoista.

Minullakin on jämälankaprojekti meneillään. Teen mysteerihuivia, johon käytän kaikkien edellisten mysteerien jämät. Voipi tulla aika outo huivi. :)

Päivi Eerola kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Ukkosesta on sukat valmiit, siitä enemmän myöhemmin.

Kestävyys on varmaan suhteellinen käsite ja riippuu käyttötarkoituksestakin. Itse olen pitänyt mm. Debbie Blissin Baby Cashmerinosta tehtyä keeppiä paljon ja se on mielestäni varsin hyvässä kunnossa vaikka olen sitä käsinpessytkin. Samoin sormikkaat on kestäneet hyvin. Tietenkään lanka ei yllä sukkalankojen kestävyyteen, mutta omassa käytössä olen tykännyt.

Siljuska, tervetuloa bloggaajien joukkoon ja voin vain sanoa, että blogit on vaarallisia kukkarolle!