Sukkasillaan

Joulun alla hankin itselleni suomalaisen uutuusneulontakirjan, Kyllikki Mitrosen ja Liia Vilkkumaan kirjan Sukkasillaan. Tästä oli keskusteltukin vilkkaasti jo Neulonta-sähköpostilistalla ja osasin odottaa mielipiteitä herättäviä lukuelämyksiä.

Kirja kumpuaa suomalaisesta neulontaperinteestä. Tämä ei välttämättä ole hyvä asia. Ainakaan tällaisen nykyajan maailmankansalaisen mielestä, joka suuntaa katseensa neulontatrendeissä maailmalle ja jonka lankavarastossa on kaksi täyttä koria (plus salaiset lankapiilot) ulkomaisia lankaihanuuksia ja vajaa kori suomalaisia lankoja. (Korit on muuten isoja säilytysjärjestelmän koreja.)

Tunnistin heti tavat tehdä sukkia suureksi osaksi samoiksi, mitä omalta äidiltäkin opin. Samalla mieleen kantautui myös kehotukset, nuo väsymättömät, toistuvat kuten kirjassakin. Tehdään aina vahvistettu kantapää ja samalla tapaa joka kerta. Ja nuo kiilakavennukset! Vieläkin puistattaa niskassani edesmenneen äitini viha, kun keksin tehdä ne hänen oppejaan loivemmin. Muistan kuitenkin, että olen kohta 37, en 17- tai 7-vuotias ja pystyn jo hymyilemäään asialle ja miettimään, mikä saa ihmisen niin epävarmaksi, että liian loiva kiilakavennus on uhkaksi maailmanjärjestykselle.

Jotta en toistaisi samaa - mutta vastaliikkeenä - julistan tässä, että minun puolestani jokainen voi sukkakirjassaan liputtaa minkälaisen kantapään puolesta hyvänsä. En siis muodosta lopullista mielipidettäni kirjasta pelkästään sen puritaanisten lauseiden perusteella, vaan annan kirjalle mahdollisuuden.

Annoin kirjalle mahdollisuuden. Päätin neuloa sukat sen ohjeen mukaan. Kävi ilmi, että vaikka kirjassa on kannen mukaan "44 kaunista mallia", kaikki mallit perustuvat suunnilleen yhteen ja samaan malliin ja sitten vähän lisäillään resoria tai raitoja tai virkkausta tarpeen mukaan. Mallia valitessa kannattaa kurkistaa sinne suomalaisten lankojen koriin, jos haluaa pelata varman päälle, sillä tiheyksiä ei ole annettu. Toistan: tiheyksiä ei ole annettu. Lisäksi osa malleista on neulottu "tähdelangoista". Suuri osa ohjeista on Novita Nalle -langalle. Suositeltavat puikkokoot ovat paksullekin langalle kovin ohuet ja käytössä on myös neljäsosamillit - noita neljäsosakokoja on vaikea löytää Suomesta.

Minä, joka neuloin viime vuodesta 8 kuukautta Novita-langoista vaakapeittoja, olen saanut varastoni lähes novitavapaaksi. Jäljellä on enää n. 100 g pätkävärjättyä Nallea, joka ei innostanut, joten valitsin sukkiin vaaleanharmaata suomenlampaan villaa ja käsityömessuilta hankittua kotimaisesti kasvivärjättyä, kirjavaa villalankaa.

Sukista tuli paksut ja kaksivärisessä resorissa ei ole joustoa juuri ollenkaan, mutta kaikenkaikkiaan sukista tuli kuitenkin kivat. Jotenkin niin suomalaisen nostalgiset. Marimekko tuli lähinnä mieleen tuosta raitaresorista.

Sukkasillaan-kirjassa on ihanat kuvat. Suomalaisia sukkia suomalaisissa miljöissä. Sukat on kuvattu tyylikkäästi ja sukkien yksinkertaisuudessa on ajatonta tyylikkyyttä huolimatta tylsistä lankavalinnoista. Kaikki sukat on silitetty kunnolla, mikä on erittäin hyvä asia. Henkilökohtainen kompleksini on, että en kestä katsella kuvia silittämättömistä sukista ja itse silitän kuumalla höyryraudalla kaikki valmistuneet sukkani.

Kirja on kivan näköinen kaiken kaikkiaan. Ainoa, mikä kirjan ulkoasussa häiritsee, on sivunumeron ja kirjan otsikon paikka joka sivulla. Se näyttää ihan huutomerkiltä, jos ei tarkenna katsetta siihen ja häiritsee hieman ohjeiden lukemista.

Sukkasillaan-kirja on houkutteleva, mutta täysin omassa tyylilajissaan. Se ei voisi kisata ulkomaisten sukkakirjojen kanssa, verratkaapa esimerkiksi Nancy Bushin uusimpaan sukkakirjaan Knitting Vintage Socks (josta arvostelua joskus myöhemmin).

Minua jäi vaivaamaan paitsi edellä luetellut asiat, myös se, että kirjassa ei ollut ollenkaan ohuille langoille sukkamalleja. Itse en juuri neulo sukkia kuin aivan ohuista langoista.

Kaiken kaikkiaan Sukkasillaan-kirja antaa sukanneulonnasta hyvin kapean kuvan. Ihmetyttää, eivätkö tekijät seuraa ollenkaan sukanneulonnan trendejä. Sukkamallien työstö vaikuttaa väliin keskeneräiseltä ja on kuvattu vanhoja, jo käytössä olevia sukkia ja kirjoitettu niistä ohjeita jälkeenpäin. Tällaisen vaikutelman sain - totuus voi olla toinenkin.

Kuitenkin tuo sama sisäänpäinkääntyneisyys, joka kirjassa ärsyttää, on myös osa kirjan viehätystä. Sen myötä avautuu uudelleen se maailma, jossa kantapäitä on vain yhdenlaista ja oikean opin seuraamisesta palkitaan. Nykyajan maailma on paljon monimutkaisempi paikka ja kun sukanneulojaa alkaa ahdistaa mallien kirjo ja ratkaisujen tekeminen, kannattaa ottaa 100 g pässinpökkimää ja neuloa vaikka Sirpa-saapassukat.